torstai 22. tammikuuta 2015

Vierailu hoivakodissa

On kulunut yksitoista vuotta siitä, kun äitini jouduttuaan aivoinfarktin takia pyörätuoliin sai paikan Tuirankartanon Ainola-kodista. Hän vietti siellä elämänsä kaksi viimeistä vuotta. Vierailin hänen luonaan lähes päivittäin. Siellä käydessäni näin hoivakodin hyvät ja huonot puolet. Osallistuin omaistoimikunnan toimintaan sen perustamisesta alkaen ja koko äidin hoivakodissa asumisen ajan. Ja vähän sen jälkeenkin. Huomasimme toisen omaisen kanssa miten paljon oli yksinäisiä asukkaita, joita ei kukaan käynyt katsomassa. Me päätimme aloittaa vapaaehtoisten ystävien koulutuksen. Ensimmäinen koulutus oli tammikuussa kymmenen vuotta sitten. Siitä se alkoi. Toiminnassa on edelleen mukana ensimmäisen vuoden kurssilaisista ainakin kolme. Itse olen mukana enää harvoin, sillä koskettelukirjat vievät niin suuren osan ajastani. Mutta aikansa kaikella.

Miksi nyt tällaista kirjoittelen koskettelukirjablogiini?? Kävin eilen ystävien palaverissa, koska aiomme pitää kesällä ystävätoiminnan 10-vuotisjuhlat. Palaverin lopussa kyselin paikalla olevien ajatuksia vanhuksille sopivista koskettelukirjoista. Sainkin muutaman kivan ajatuksen työstettäväkseni. Samalla kuulin, että hoivakotiin on tehty kosketeltava seinävaate ja pöytäliina muisteluhetkiin. Sain luvan laittaa tänne niistä kuvat.

Tässä ohjaaja Riitta esittelee pöytäliinaa, joka on
tehty kahdestatoista erituntoisesta kankaasta ja
 keskellä on pyöreä vetoketjulla avattava lokero.
Liina levitetään pöydälle ja sen ympärillä istuvat voivat tunnustella omalla kohdallaan olevaa kangasta ja muistella mitä tällaisesta kankaasta on joskus ommeltu. Liinan on ommellut yksi kymmenen vuotta ystävätoiminnassa mukana ollut ystävä. Hän on myös tehnyt seinävaatteen, jonka avulla muistellaan mattopyykkiä järvessä.
Kuvassa on vesi, jossa ui kaloja. Osa kaloista on maton alla ja
näkyy mattoa nostettaessa. Perhoset voivat lähteä lentoon,
sillä ne ovat kiinni neppareilla.
Harja on narun päässä ja sen saa pois ämpäristä. Kun mattopyykkiä muistellaan yhdessä vanhuksen tai vanhusten kanssa laitetaan ämpäriin tuoksua tuova mäntysuopasaippua. Näin saadaan lisää aisteja mukaan muisteluhetkeen.
Monella hoivakodin vanhuksella on myös näkö heikentynyt.  Näin kaikki kosketusaistin kautta tulevat kokemukset elävöittävät heikkoa näköaistia.

Näin on löytynyt uusi käyttäjäryhmä koskettelukirjoille! Celia-kirjasto ei pysty ottamaan valikoimiinsa koskettelukirjoja vanhuksille. Heille Celiassa on tarjolla paljon äänikirjoja. Mutta vapaaehtoiset voivat ideoida ja valmistaa hoivakoteihin kosketeltavia kuvia tai ihan koskettelukirjoja.

Muistetaan me, että Celiaan tarvitaan lasten koskettelukirjoja paljon lisää. Se tarkoittaa, että tekijöitä tarvitaan koko ajan lisää.
TULKAA MUKAAN TÄHÄN MIELENKIINTOISEEN HARRASTUKSEEN!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vuosi on vaihtunut ja on tulossa varsinainen koskettelukirjavuosi 2015!

Kylläpä tuo aika kuluu nopeasti. On juhlittu joulut ja uudet vuodet. On kahlattu sohjossa ja hytisty pakkasessa. Vaikka kirjauksia ei ole tänne tullut, on koskettelukirjatoiminta silti alkanut jo ihan näkyvästi.
Sain Celiasta lainattua pari koskettelukirjaa, jotka olivat omien tekeillä olevien kirjojeni lisäksi mukana, kun kävin Vuolle-opistolla ( joka on vaihtanut nimeään ja oli ennen Pohjola-opisto ja myös minun työpaikkani toistakymmentä vuotta). Kävin kertomassa Celiasta ja koskettelukirjoista koulunkäynninohjaajiksi opiskeleville. Tavoitteenani oli paitsi antaa tietoa myös innostaa heitä tekemään opinnäytetyönsä koskettelukirjan kautta. Viime vuonna yksi innostui ja teki kirjan tunteista ja seurustelusta. Uskon, että tänäkin vuonna sieltä jokunen koskettelukirja ilmaantuu. Kiva odotella :) Opiskelijat olivat aktiivisesti mukana koko ajan, vaikka olin paikalla lähes kolme tuntia.
Teimme alussa harjoituksen tarinan tekemisestä esillä olevan materiaalin avulla. Tässä pari kuvaa siitä.





                   

                      






Syyskuussa alkanut koskettelukirjakurssi on jatkunut marraskuussa ja tammikuussa. Siellähän valmistetaan ryhmässä yhtä koskettelukirjaa vanhasta kansansadusta MIKSI KARHULLA ON TÖPÖHÄNTÄ. Näyttää siltä, että mukana olevat eivät haluakaan saada kirjaa kiireellä valmiiksi vaan haluavat kokoontua yhteen ja jatkaa vähän kerrallaan. Meitä aloitti yhteensä kuusi  ja jokaisella on ollut oma osuutensa kirjan valmistumisessa. Minuntehtäväni on ollut pääasiassa ovien avaus ja tarjoilusta huolehtiminen. Kuvia kokoontumisistamme on jo ollutkin ja lisää laitan sitten kun 31.1. kokoonnumme jo neljännen kerran. Uskon, että silloin on jo jotain uutta kuvattavaa.

Oma projektini karvaisten kankaiden kanssa on sujunut paremmin maskin kanssa työskennellessäni. Tarkoituksenanihan on valmistaa neljä samanlaista koskettelukirjaa, joissa silitetään kirjan sivua ja kuunnellaan ääntä. Sen jälkeen yritetään arvata mistä eläimestä on kyse. 

Tämä kirjoitukseni ei oikeastaan vastaa otsikkoa, mutta päivitän vuoden kulkua suunnitelmien toteutumisen myötä.






lauantai 13. joulukuuta 2014

Yllättävä vastus uuden koskettelukirjan tekemisessä

Nyt on pakko pitää taukoa. Sitähän voisi kutsua vaikka joululomaksi :) Ei vaan millään malttaisi keskeyttää innostavaa suunnitelmaa uudesta kirjasta. Kirjan nimeksi tulee ehkä "Silitä minua ja arvaa kuka olen". 
Idea syntyi oikeastaan jo lokakuussa Espanjassa. Näin siellä niin hyvän näköistä ja tuntuista lehmäkangasta, että oli pakko alkaa miettiä lehmäkirjaa. No, ajatus on muokkautunut useamman eläimen sisältävään kirjaan. Nyt olen löytänyt kankaita ja karvoja viittä eläintä varten. Se riittää, sillä jos sivuja eli eläimiä olisi enemmän toteutustapa tekisi siitä liian paksun. Yksi sivu ehkä olisi mahtunut, mutta en löytänyt minua tyydyttävää, yhtäaikaa oikean väristä ja oikean tuntuista kangasta possuksi. 
Nyt olen tehnyt suunnitelman ja aloittanut leikkaamaan kankaita oikean kokoisiksi. Kankaat pölyävät niin paljon, että olen ilmeisesti saanut sen takia tosi pahan yskän ja pää ja kaikki röörit ovat täynnä limaa. Olen jo aikaisemminkin huomannut herkistyväni pölystä yms. Nyt se vaan on uskottava, sillä olimme lähes viikon pois kotoa ja olo koheni lähes kokonaan. Kotiin tultuani rupesin jatkamaan osien leikkaamista ja oireet palasivat yhden illan aikana. 


Kaupungilla käydessäni poikkesin
 apteekkiin ja ostin kuvassa
näkyvän uuden työasusteen :)
Tässä "syylliset"
                                                             














Nyt on siis aloitettava joululoma, jotta saan viettää joulun kirkasäänisenä ja jatkan sitten välipäivinä tai vuoden vaihteen jälkeen. Kerron sitten vähän enemmän tästä eläinten silittämiskirjastakin.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Uusia suunnitelmia

Uusia suunnitelmia on mielessä muhinut, vaikka en ole ehtinyt blogiani päivittää. Osa syynä on yllätysmatka Helsinkiin kissojen turvaksi, kun isäntäväki lähti Pariisiin. Mutta tuo matka antoi todella paljon myös koskettelukirjojen kannalta.

Olin aikaisemmin sopinut Silmäterälehden päätoimittajan Leena Honkasen kanssa puhelinhaastattelun koskettelukirjatoiminnastamme. Haastattelu tehtiinkin matkamme aikana Näkövammaiset lapset ry:n tiloissa, jossa myös Silmäterälehti syntyy. Näin sain haastattelun kylkiäisenä tutustua Näkövammaiset lapset ry:n toimintaan ja näin miten Silmäterälahti taittuu. Taas sellaisia kokemuksia, jotka antavat uutta intoa koskettelukirjojen tekemiseen ja uusia ajatuksia koskettelukirjojen merkityksestä. Sain mukaani jo aikaisemmin ilmestyneitä Silmäterälehtiä ja odottelen mielenkiinnolla tulevia lehtiä. Varsinkin helmikuun numeroa, johon tulee asiaa koskettelukirjoista ja juuri tehty haastattelu. Samaan lehteen tulee myös Mintun perheen kokemuksia Mintun omasta koskettelukirjasta.

Silmäterälehteen kannattaa tutustua. Se on iloisen näköinen ja sisältää paljon sellaista asiaa, joka auttaa ymmärtämään näkövammaisen lapsen maailmaa. Ja sitä kautta saa uusia ajatuksia omiin koskettelukirjasuunnitelmiin. Lehteä voi lukea myös netin kautta. Näinä päivinä ilmestyy uusi lehti, mutta alla oleva kuva lehdestä on edellinen numero. 
Tässä vielä linkki lehden arkistoon, josta löytää paljon luettavaa:
http://www.silmatera.fi/silmatera-lehti/arkisto/

Kansikuvassa on uusi kummityttöni Minttu viime kesänä. 
Uudet suunnitelmani, joihin otsikkoni viittaa liittyvät koskettelukirjojen ääneen. Suunnitelmissa on ollut toteuttaa äänimaailmaa älypuhelimen kautta tulevaksi. QR-koodin mahdollisuuksista kertoi eräs vapaaehtoinen kerran ja siitä lähtivät suunnitelmani kehittymään. Lähden sellaisella oletuksella liikkeelle, että lähes jokaisessa koskettelukirjoja lukevassa perheessä on käytössä älypuhelin. 
Pakko tunnustaa, etteivät minun taitoni riitä ohjelmistojen tekemiseen, mutta minä osaan sanoa mitä haluan. Ja minulla on yksi pojistani ja toinen veljistäni, jotka osaavat ja ennen kaikkea haluavat toteuttaa toiveitani.
Suunnittelen parhaillaan koskettelukirjaa, jonka sivuilla silitetään hevosta, lammasta, lehmää, possua, koiraa ja kissaa. Eläimestä ei näy eikä löydy muotoa, vain tuntoaisti ja ääni antavat viestin mistä eläimestä on kyse. Luulin, että minulla on jo kaikki kankaat hankittuna, mutta eläviä kissoja viikon hoitaessa huomasin ettei kissa- kankaani tunnukaan oikealta kissalta. Siispä lähden käymään jälleen "metsästysmatkalle" kangas- ja lankakauppoihin ja jatkan myöhemmin.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Palautteen saaminen koskettelukirjojen käyttäjiltä tekijöille on tosi tärkeää

Klikkasin erästä linkkiä, josta oli käyty blogini sivuja lukemassa ja yllätyin iloisesti. Blogia kirjoitteli pienen pojan äiti, joka oli saanut Celiasta lainaksi tekemäni Miisu-kirjan. Siinä hän kirjoitti: "Se on iskenyt Poikaa sinne jonnekin ytimeen, hyvällä tavalla, ja kirjaa on luettu ahkerasti. Esimerkiksi tänään useamman kerran putkeen." Äiti oli myös löytänyt blogini ja löytänyt Miisu -kirjan sieltä. 









Kommentoin kirjoitusta kiittäen hänen antamastaan hyvästä palautteesta. Kerroin, että harvoin me tekijät saamme palautetta. Ja hän kirjoitti vastaukseksi todella perusteellista palautetta, joka kannatta muidenkin tekijöiden lukea ja miettiä noita asioita omaa kirjaa tehdessään. Kopioin sen tähän alle ja laitan lapsen nimen kohdalle Poika. 





"Miisu-kissa kirjassa on (minun nähdäkseni) monta elementtiä, joista Poika nauttii. Ensinnäkin hän pitää koskettelukirjoista, joissa on kunnon juoni ja liikuteltavia osia (äitikissa). Satu konkretisoituu kun saa itse liikuttaa kissaa ja sen kautta saa hienosti havaintoa siitä, mitä esimerkiksi käsite "läpi" tarkoittaa (kissa vedetään verkkoaidan reiän läpi). Liikkuvan tarinan lisäksi luulen, että Poika tykkää siitä, että päähahmot ovat kissoja - meillä on kaksi kissaa ja tätä kautta eläinhahmo on tuttu. Poika selvästi myös pitää tärkeänä sitä, että äitikissa ei suutu Miisulle ja erityisen paljon Poika tykkää siitä, että äitikissa antaa Miisulle suukkoja - hän liikuttaa itse kissanukkeja vastakkain niin että ne pussaavat oikein monta kertaa. :)
Itse ihastelin kirjassa erityisesti siiliä - sen piikit tuntuvat kovin aidoilta ja niistä lähtee silitettäessä vähän samanlainen ääni kuin jos silittäisi oikeaa siiliä työhanska kädessä. :) Minä tein aikanaan Pojalle kosketuskirjaan siilin, jonka piikit tehtiin tarranauhasta, siitä karkeammasta puolesta.
Itse haaveilen siitä, että ehtisin tekemään enemmän kosketuskirjoja. Ovat vaan niin isotöisiä, että aikaa ei oikein riitä tai sitten kirjat valmistuvat tosi hitaasti. On upeaa, että Celia-kirjastosta saa kosketuskirjoja lainaan ja kunnioitan valtavasti kaikkia vapaaehtoisia, jotka niitä sinne lahjoittavat. Arvostan sinua. Kiitos, kiitos, kiitos!
PS. Jos haluat vinkkiä käyttäjänäkökulmasta, niin yksi aspekti, jota minä kosketuskirjoissa usein mietin, on äänimaailma. Yritän saada tungettua monenlaista rapisevaa, kahisevaa, helisevää ja kolisevaa materiaalia kirjan mukaan. Poika ainakin nauttii näistä ääniyllätyksistä suunnattomasti. :)"



Voi, miten toivoisin, että tätä blogia lukevat kommentoisivat kirjoituksiani ja ihmettelisivät, kyselisivät ja antaisivat vinkkejä. Ja äidit, joiden lapset lainaavat Celian kirjoja, ehdottakaa lisäyksiä, muutoksia tai kertokaa mikä on ollut tosi hyvää. Sillä tavalla koskettelukirjojen tekijöille välittyisi minun kauttani palautetta ja uusia ideoita. Näin myös kommentoijat voisivat kokea olevansa mukana koskettelukirjakampanjassamme, joka jatkuu jo viidettä vuotta!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Koskettelukirjat eivät ihan vielä valloittaneet koko Aurinkorantoja ...


Olen ollut viisi viikkoa mieheni kanssa Fuengirolassa Espanjassa. Siellä sää oli kuin kesällä Suomessa parhaimmillaan voisi olla. Aika meni nopeasti. Sain tutustua siellä toimiviin KässäMarttoihin.  Se on Marttaryhmä, joka tekee käsitöitä ja kuuluu osana Aurinkorantojen Marttayhdistykseen. Olin ryhmän mukana retkellä, jolla oli tavoitteena käydä junamatkan päässä olevissa tukkuliikkeissä hankkimassa askartelumateriaalia mm. joulutalkoita varten. Lähdin innolla mukaan mielessäni tietysti koskettelukirjat! 

Kuvassa odotellaan junaa Los Bolichesin asemalla
Retken vetäjänä oli entinen työkaverini Seija, joka eläkkeelle jäätyään muutti kokonaan Espanjan Aurinkorannikolle ja asuu nyt Fuengirolassa.  Tiedossa oli, että alueella olisi monia kiinalaisia tukkuja, jotka ovat "askartelijoiden taivaita". 


Retkipäivä oli kuuma ja liikkeitä oli pitkin useaa katua. Jokainen löysi jotain sekä itselleen että talkoita varten. Kaikki tuntuivat olevan innokkaita käsityöihmisiä. Minäkin löysin monta pientä pussukkaa, joihin ostin kaikenlaista "tilpehööriä". Vielä niitä joissakin koskettelukirjoissa käytetään.


Onneksi löysimme alueelta pienen kahvilan, johon istahdimme ennen lähtöä vähän syömään ja juomaan ja kertomaan löydöistämme. Minä kerroin matkan aikana erikseen usealle, mihin minä ostoksiani käyttäisin. Taas törmäsin siihen miten monelle koskettelukirjat ovat aivan uusi ja outo tuttavuus.
Seija oli jo ennen tuloani näyttänyt Sofia-opistolla Celian koskettelukirja-opasta ja kertonut toiminnasta Suomessa ja minun Espanjaan ja Fuengirolaan tulostani. Olivatpa jutelleet, että vuoden kuluttua voisin olla pitempään ja ohjata Sofia-opistolla koskettelukirjojen tekoa :)

Niin, mistäpä sitä koskaan tietää...

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Miksi karhulla on töpöhäntä?

Jos et tiedä vastausta tuohon kysymykseen, et ehkä ole ollut eilen koskettelukirjakurssilla. Sillä kaikki me kuusi mukana ollutta selvitimme yhdessä tuon ongelman. 
Se onkin sitten eri juttu, milloin asia selviää Celiasta lainattavan koskettelukirjan avulla. Me kuusi kurssilaista aloitimme yhteisen työpajatapaamisen Taitoshop Maakarin tiloissa kertomalla vuorotellen ketä olemme ja mikä on suhteemme koskettelukirjoihin. Nautimme Oulun Kalustepalvelun tarjoamasta kahvista aamulla lohi- ja kasvispiirakan ja iltapäivällä pullien kera. Katselimme tietokoneen näytöltä valmiiden koskettelukirjojen sivujen ja kuvien kautta, miten koskettelukirjat syntyvät ja mitä pitää ottaa huomioon niitä tehtäessä erilaisille lukijoille ja katselijoille. Muutama käsin kosketeltava kirja oli myös mukana.













Minulla oli ajatuksena saada valmiiksi yksi yhteisesti tehtävä koskettelukirja tuon kurssipäivän aikana. Se tavoitteena valmistelin tehtävää etukäteen mahdollisimman pitkälle. Kuitenkin niin, että kurssilaisten omalle luovuudelle ja ideoille jäisi mahdollisimman paljon tilaa. 
Kirjaanpa tähän ajatuksiani siitä, mitä on etukäteen otettava huomioon ryhmässä tehtävää yhteistä koskettelukirjaa varten:

  1. Tarinan on oltava valmis. Jopa niin, että sivujen määrä on tiedossa.
  2. Sivujen pohjakankaat on leikattu valmiiksi.
  3. Sivujen tukimateriaali on oltava valmiina (voisi olla myös vaihtoehtoja)
  4. Tarinaan liittyvien hahmojen tekemistä varten on oltava useita erilaisia materiaalivaihtoehtoja valittavaksi
  5. On "ennustettava", mitä muuta tekstin perusteella kurssilaiset voivat haluta lisätä kuviin. Mikä on olennaista ja välttämätöntä näkyä kuvissa. Näitä varten on hankitattava materiaalivaihtoehtoja.
  6. Varmistettava työvälineiden saatavuus ja käyttöohjeet
Kohta 6 ei oikein toiminut. Olin käynyt katsastamassa tilat ja kuvittelin, että löydämme tiloista sen mitä, mitä minulla ei ole mukana. Kuvittelin, että osaamme käyttää kaikkia ompelukoneita ja niiden toimintoja (puolaus tuotti ongelmia) Jouduimme monta kertaa kyselemään neuvoja myymälän henkilökunnalta ja saimmekin sieltä tosi ystävällistä apua.


Olin siis valinnut tarinaksi Miksi karhulla on töpöhäntä? Syynä valintaan oli tieto, että Celiassa on jouduttu laittamaan poistoihin pahvinen koskettelukirja, jossa oli sama kansansatu. Poistetun kirjan teksti oli vähän erilainen kuin meidän versiomme. Etsin ennen kurssia useita versioita samasta sadusta ja muokkasin niistä tarinan mahdollisimman lyhyeen ja olennaiset asiat esille tuovaan muotoon. Lyhyt tekstin täytyy olla, jotta pisteteksti mahtuu samalle sivulle. Vaikka pisteet voidaan laittaa läpinäkyvästä muovista mustavalkotekstin päälle, se vie silti  paljon isomman tilan. 


Annoin tekstin kurssilaisille tarkistamista ja kuvittamista varten. Siitä alkoi kurssilaisten oman luovuuden vuoro. He stilisoivat tekstiä jonkin verran paremmaksi. Sen jälkeen jokainen teki oman luonnoksensa sivujen kuviksi. Kuvasarjat kierrätettiin ja tehtiin niistä yksi yhteinen suunnitelma. Se kävi mielestäni sujuvasti. 




Sen jälkeen tehtiin työnjakoa: yksi hahmotteli eri asennoissa esiintyvän karhun, toinen ketun, yksi alkoi valmistamaan aurinkoja, toinen leikkaamaan tähtiä ja yksi mittailemaan maisemakankaita. Samalla pengottiin kangasvarastoja: Maakarin puolesta oli pöydälle jätetty kasa kankaita, minulla oli omia ehdotuksia mukana ja kurssilaisten kasseista löytyi yllättävän hyviä mahdollisuuksia käyttöömme.
Seuraava vaihe oli tarkistaa pahvimallien avulla miten suunnitellut hahmot mahtuvat sivuille. Sitten päästiin valitsemaan kankaita. Kettua varten oli oikeastaan yksi hyvä vaihtoehtokangas, mutta karhua varten ei oikein hyvää kangasta ollut tarjolla. Ruskea chenille oli mukavan tuntuista, mutta rispaantuu helposti. Karvat olivat liian paksuja ommeltaviksi ja sopivaa karvaa oili liian vähän, koska kirjaan tulee yhteensä viisi karhun kuvaa. Yksi kangas olisi ollut hyvää, mutta se tuntui kosketellessa liian samanlaiselta kuin kettukangas. Valinta oli siis rispaantuva chenille, jonka reunat päätettiin ensin huolitella hyvin.                           

Tässä vaiheessa kokeiltiin ensimmäisen
kerran ompelukoneita
Tässä syntyy ketun häntä



Jää ja avanto oli oma haasteensa. Jäätä varten olin löytänyt useamman vaihtoehdon, mutta paras ratkaisu löytyi yhden kurssilaisen kassista. Tosin sen jään päälle päätettiin laittaa ommeltavaa kirkasta muovia ja avannosta näkymään ohutta sinistä sifonkia.



 Kovin paljon pidemmälle emme ehtineet. Muutamat ottivat kotitöitä itselleen ja yritämme löytää vielä toisen yhteisen päivän saadaksemme kirjan valmiiksi. Se päivä löytynee vasta marraskuulta, sillä niin aktiivista ja kiireistä joukkoa kaikki olemme.

Olen todella iloinen ja tyytyväinen eilisen päivän kokemukseen. On kiva tehdä yhdessä toisten kanssa. Uusia ideoita syntyy ja erilaisia ratkaisuja löytyy, kun kaikki uskaltavat kertoa ajatuksistaan Saman suuntaista palautetta sain myös kurssilaisilta. Yksin tehdessä voi juuttua johonkin kohtaan pääsemättä eteenpäin. Mutta yhdessä jaksaa ja innostuu aina uudestaan.

Perästä kuuluu - toivottavasti viimeistään marraskuussa!